Kilpailun tuomarina toimiva Virpi Hämeen-Anttila (s. 1958) on romaaneillaan Suden vuosi, Alastonkuvia, Kolmastoista lapsi ja Perijät vahvistanut asemansa täysiverisenä tarinankertojana ja lukijoiden suosikkina. Virpi Hämeen-Anttilan romaaniin Suden vuosi perustuva elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 2007.
Mistä lähdet liikkeelle ryhtyessäsi kirjoittamaan uutta kirjaa?
Teemasta, johon sisältyy ongelma. Yleisiä ja ikuisia teemoja ovat yksinäisyys, syrjäytyminen, elämänpelko, menneisyyden haavat, valta, hyvyys ja pahuus, rakastamisen ja hyvin tekemisen ja elämisen vaikeus. Aikaan sidotumpia teemoja ovat esimerkiksi luonnon tuhoutuminen, yhteiskunnallinen muutos ja yritysmaailman moraali. Yleensä sidon useamman teeman ja yleisen ja yksityisen tason yhteen, koska ne eivät todellisuudessakaan esiinny erillisinä. Teemojen päälle syntyvät henkilöt ja tarina.
Miten tarina ja henkilöhahmot yleensä rakentuvat mielessäsi?
Haen ensin teemoihin sopivan tilanteen, josta syntyy draama, jännite ja konflikti. Tämän kanssa yhtäaikaa näyttämölle ilmestyy kaksi tai kolme henkilöä, joilla on omat tarinansa. En tiedä, miten he syntyvät. He vain tulevat jostain. Näen tässä vaiheessa tarinan edessäni eräänlaisena trailerina, jossa on välähdyksiä, ympäristöjä, minitilanteita. Kun kirjoitan, täytän trailerin aukot ja tulen koko ajan lähemmäs tapahtumia. Henkilötkään eivät ole valmiita, vaan minun pitää yrittää nähdä heidät koko ajan lähempää ja sisältä, ja siihen menee aikaa. Keskushenkilöt ovat vaikeimpia, muut on yleensä helpompi löytää ja tarkentaa.
Tiedätkö jo aloittaessasi kuinka tarina päättyy?
Riippuu tarinasta. Yleensä tiedän tarinan kaaren pääpiirteet, muuten en voi kirjoittaa sitä. Mutta jätän aina viimeisen viidenneksen tarinasta epäselvemmäksi, niin että valittavana on useita vaihtoehtoja. Kun pääsen varsinaisessa kirjoittamisessa tähän pisteeseen, jo kerrottu määrää, minkä vaihtoehtoisista lopuista valitsen.
Onko mahdollista kirjoittaa kirja kirjoittamatta myös rakkaudesta?
Ilman muuta, varsinkin jos rakkaudella tarkoitetaan eroottista rakkautta. Mutta jos rakkaus ja rakkaudettomuus käsitetään laajemmin kiintymyksenä tai elämänasenteena, tilanne on toinen. On vaikea kirjoittaa tarinaa, jossa ei esiinny ihmissuhteita, ja ihmissuhteissa ovat aina läsnä kiintymys tai sympatia tai näiden vastakohdat. Ihminen on sosiaalinen eläin: vaikka kuvaisi vain yhtä ihmistä, hänellä on menneisyys, johon kuuluvat muut. Vuorovaikutus lisää sitä paitsi tekstin kiinnostavuutta. Robinson Crusoen hahmo muuttuu mielenkiintoisemmaksi, kun hän kohtaa Perjantain. Sitä ennen emme ole nähneet häntä kokonaan.
Mikä on mielestäsi maailman suurin rakkaustarina?
Ne joita sanotaan maailmankirjallisuuden suuriksi rakkaustarinoiksi, ovat suurta kirjallisuutta mutta eivät mielestäni hyviä rakkaustarinoita. Pidän enemmän pienistä rakkaustarinoista, varsinkin niistä, joissa korostetaan rakastavaisten henkistä yhteyttä ja tasa-arvoa. Näitä löytyy yleensä vain naisten kirjoittamista kirjoista. Tuttuja esimerkkejä ovat Kotiopettajattaren romaani ja Ylpeys ja ennakkoluulo. Tshehovin pieni arkinen novelli Nainen ja sylikoira kertoo puolestaan kaiken rakkauden mysteeristä. Miksen pidä "suurista" rakkaustarinoista? Niissä rakkaus yhdistyy intohimoon ja kuolee sen mukana, elleivät rakastavaiset tai ainakin toinen heistä kuole ennen intohimon kuolemaa, joten loppu on aina traaginen. Pidän kuitenkin rakkauden typistämistä fyysiseksi intohimoksi patriarkaalisena harhana. Tyytymättömyys kirjallisuuden tylyyn rakkauskuvaan sai minut kirjoittamaan romaanin Alastonkuvia. En itsekään selvinnyt suuresta rakkaustarinasta korostamatta sen kauneutta menetystä ja kuolemaa vasten, mutta esitin samalla ajatuksen, että syvä, aito rakkaus ei tunnusta mitään rajoja, ei edes kuoleman rajaa.
Mitä kirjoitat juuri nyt?
Romaania, jonka teemoina ovat toisaalta pelko, pahuus ja elämän arvaamattomuus ja toisaalta ystävyys, ihanteet ja ihmisen onni. Sen ohessa minulla on meneillään kaksi yhteistyöprojektia, tietokirja mieheni kanssa ja nuortenromaani tyttäreni kanssa.
Mitä odotat kilpailulta?
Sitä mitä kirjallisuudelta odotetaan: lukemisen iloa ja uusia oivalluksia! Minua kiinnostaa kovasti nähdä, miten muut kokevat rakkauden ja kirjoittavat siitä. Rakkaudesta voi puhua lukemattomilla eri tavoilla, aiheena se ei kulu koskaan. Mitä on rakkaus meidän ajassamme, nyky-Suomessamme, kun perinteiseen estyneisyyteen ja emotionaaliseen kitsauteen lisätään kiire, kilpailu ja itsekorostuksen vaatimus? Ei tästä ole itse asiassa puhuttu kovin paljon, joten odotan uteliaana jokaista tekstiä.
